Tätä kirjoittaessani olen töissä, mutta ajatukset ovat aivan jossain muualla... On nimittäin aika surkee fiilis :-(

Meidän ukkelilla, Aatulla todettiin olevan läppävika noin kolmisen kuukautta sitten. Ok, asia ei maata kaatanut kun kyseessä on iäkkäämpi herra ja vielä sekin kun olen sydänvikaisen kanssa elänyt jo viimeiset 6 vuotta (Jerellä todettiin jo nuorena poikana läppävika). Ajattelin Aatun kohdalla, että nyt pitää saada siltä vähän painoa putoamaan ja siinä ihan hyvin onnistuttiin. Ihan aavistus liikuntaa vaan lisää ja hieman kontrollia sen syömisten kanssa (ruokaa ei varsinaisesti vähennetty - herkkujen määrää vaan karsittiin). Helppo homma! Aatu on ollut virkeä kuin pikkupentu laihtumisen seurauksena. Kunnes...

Viime torstaina se alkoi yskimään aina innostuttuaan tai muusta syystä kiihtyessään. Yöllä sen yskiminen herätti myös aina silloin tällöin. Sunnuntai aamuna olimme lenkillä Aatun, Jeren ja Wilman kanssa. Tunnetusti meidän geriatrialauma räyhää porukalla vastaantuleville koirille (oma vika kun en ole saanut sitä kitkettyä jo vuosikausia sitten pois...). Aatu tapansa mukaan ärjyi ja sai yskäkohtauksen sen seurauksena. Sitten tapahtuikin jotain ennalta arvaamatonta. Aatu nimittäin menetti tajuntansa pariksi sekunniksi ja kaatua mätkähti maahan. Itkuhan siinä pääsi.......... Aatu virkosi nopeasti ja jaksoi kävellä kotiin. Samon tein päivystävälle eläinlääkärille puhelu ja saimme ohjeeksi lisätä nesteenpoisto lääkitystä ja niin teimmekin.

Iltaruoan jälkeen Aatun ulkoillessa pihalla naapurin koira käppäili portin ohi ja sille piti tietenkin sanoa muutama kirosana. Ja taas meni jalat alta :-((( Illalla J-P:n kans palaveerattiin, että Aapeli saa luvan pysyä kotosalla iltalenkin ajan ja ulkoilla vain omalla pihalla. Aamulla päätettiin kuitenkin käyttää sitä kävelyllä, koska siihen aikaan harvoin tulee ketään vastaan. Niinpä niin, eilen aamulla heti ensimmäisessä risteyksessä tuli koira vastaan. Tästä kohtaamisesta päästiin ohi ihan kunnialla mutta kun olimme palaamassa takaisin kotiin päin tuli vastaan kaksi jättiläismäistä hirvikoiraa pitkässä flexissä! Mä en käsitä ensinnäkään kaupunkialueella flexin käyttöä (Jos ois aikakone olemassa niin flexin keksijälle saattaisi käydä kehnosti...)! No kuitenkin, tämäkin tyyppi antoi (räyhäävien) koiriensa tulla lähes iholle (-KELE!) Piti karjaista sille tyypille, että älä nyt jumankekka päästä niitä elukoita lähelle. Aatu parka ehti kuitenkin säikähtää sen verran että yskimisen seurauksena taju meni taas. Pari sekunttia se sätki maassa ja virkosi sen jälkeen taas kävely kuntoon. Onneksi kotiin oli enää pari sataa metriä... Uusi puhelu lekurille heti kun kotiuduttiin ja lisäkonsultaatiota pyytämään.

Nyt on sitten tilanne se, että viikko seurataan alkaako nesteenpoiston lisääminen tehota ja jos ei mennään vastaanotolle tsekkaamaan tilannetta. Aapeli saa nyt ulkoilla VAIN kotipihalla ja yritetään elellä hyvinkin rauhallista elämää. Aatu, meidän ykkösukko, ois kuule vähän parempi että selviät tästä!!!